Neljännet koronarokotukset laajenevat riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluville 70-79-vuotiaille

THL suosittelee neljänsiä rokoteannoksia lääketieteellisiin riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluville 70–79-vuotiaille.

Tärkeimpänä syynä rokotusten laajentamiselle on kansalaisten yhdenvertainen kohtelu: nyt kertyneen tiedon mukaan sairaalahoitoisen taudin riski on epidemiatilanteesta riippumatta 70–79-vuotiailla riskiryhmäläisillä hieman suurempi kuin nyt rokotuksiin oikeutetuilla yli 80-vuotiailla, joilla ei ole vastaavia sairauksia.

Lisäksi uudet tarttuvammat ja rokotussuojaa paremmin kiertävät omikronkannat ovat lisääntyneet Euroopassa, vaikka uusienkin viruskantojen leviämistä jarruttaa kesän aikana koronaviruksilla todettu vahva vuodenaikavaihtelu.

Tämänhetkisen tiedon perusteella ei voi luotettavasti ennustaa, aiheuttavatko uudet herkemmin leviävät omikronlinjat tapausmäärien ja mahdollisten koronan vuoksi tapahtuvien sairaalahoitojen nousua kesän aikana Suomessa.

 Neljänsillä rokoteannoksilla pyritään ennen kaikkea ehkäisemään iäkkäiden sairaalahoitoa ja vähentämään koronaan liittyviä kuolemia. Neljättä annosta suositellaan 70–79-vuotiailla riskiryhmiin kuuluville, kun kolmannesta annoksesta on kulunut vähintään 3 kuukautta.

Neljättä koronarokotusta ei laiteta, jos henkilö on saanut aiemmin kolme koronarokotusta ja sairastanut lisäksi koronavirustaudin.

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymässä annetaan koronarokotuksia seuraavan kerran torstaina 9. kesäkuuta ja lauantaina 11. kesäkuuta NeuvoRassissa. Seuraavalla viikolla on rokotuspäivä 16. kesäkuuta – niin ikään NeuvoRassissa.

Korostamme myös sitä, että NeuvoRassin rokotuspäiville kannattaa tulla myös Siikajoelta, Pyhäjoelta ja Vihannista.

 

Vakavalle koronavirustaudille altistavat riskiryhmät 1 ja 2:

Ryhmä 1; Henkilöt, joilla on vaikealle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila

  • Elinsiirto tai kantasolusiirto
  • Aktiivisessa hoidossa oleva syöpätauti
  • Vaikea puolustusjärjestelmän häiriö
  • Vaikea krooninen munuaissairaus
  • Vaikea krooninen keuhkosairaus
  • Lääkehoitoinen tyypin 2 diabetes
  • Downin oireyhtymä (aikuiset)

 

Ryhmä 2; Henkilöt, joilla on vaikealle koronavirustaudille altistava sairaus tai tila

  • Jatkuvaa lääkitystä vaativa astma
  • Vaikea sydänsairaus, muun muassa sydämen vajaatoiminta (ei kuitenkaan pelkkä verenpainetauti)
  • Aivohalvaus tai muu hengitystä haittaava neurologinen sairaus tai tila
  • Immuunipuolustusta heikentävä lääkehoito autoimmuunisairauteen
  • Vaikea krooninen maksasairaus
  • Tyypin 1 diabetes tai lisämunuaisten vajaatoiminta
  • Vaikea uniapnea
  • Psykoosisairaus
  • Sairaalloinen lihavuus (painoindeksi vähintään 40)

 

Koronarokotuksia ilman ajanvarausta.